Taas alkaapi viikonloppu olla ohi ja huomenna pitää jälleen painua toimistoon. Onkin taas vaihteeksi mielenkiintoinen päivä edessä. Tosin lähinnä vain sen takia, että mulla ei ole hajuakaan siitä, missä on lähin bussipysäkki, kun pitää mennä uuteen officeen. No onpahan hyvä syy myöhästyä. Tällä viikolla olin jo yhden päivän uudessa toimistossa töissä ja siellä ei kyllä ollut mitään tekemistä. Koko päivän aikana tein ehkä saman verran operaatioita, kun ekassa toimistossa tein tunnissa. Toisaalta hyvä puoli on se, että nyt kun ei tarvi tehdä näitä rutiinihommia, mitkä jo sujuu aika mukavasti, voin keskittyä opiskelemaan uusia asioita. Ja niitä tulikin heti eteen ekana päivänä. Esimerkiksi vanhassa toimistossa en tehnyt ainuttakaan rahan lähetystä tai ulkomaista tilisiirtoa, enkä varsinkaan mitään kalastuslupajuttuja. Tästä lähtien niitä saa vissiin tehdä joka päivä.

Tämän uuden toimiston herra ylipäällikkö on saksalainen Frank. Vanhan toimiston väki käski vähän muistuttaa fudismatsista, mutta en heti ekana päivänä uskaltanut. Asiakaspalvelussa on mun kanssa Fifi (vastaus Ollin ja Tommin kysymykseen: noooo... ihan ok). Edelleen työkavereiden kanssa puhutaan espanjaa, mutta nää sentään osaa lontoon murrettakin eli voin selittää asiat englanniksi, jos espanjan taito ei riitä.


Perjantaina päätettiin taas Mauricion kanssa lähteä vähän viihteelle. Mentin sen kämpille pohjustamaan ja jumaliste mikä lukaali herralla on. Sillä on kaksikerroksisen asunnon alakerta käytössään. Keittiön se joutuu tosin jakamaan omistajien kanssa, mutta sillä on oman huoneen lisäksi olohuone ja oma kylppäri. Ainoat huonot puolet on siinä, ettei siellä ole nettiyhteyttä ja se on vähän kaukana keskustasta. Siinä sitten katseltiin Shakiran konserttia Rock in Riossa, joka kuten nimestä voi päätellä, järjestettiin Madridissa. Mauricio oli kovin ylpeä kun valmisti ekaa kertaa elämässään Calimuchoa ja se onnistui aika hyvin. Tämän juoman valmistamiseksi pitää siis sotkea punaviiniä ja coca colaa. Mauricion kämpiltä suunnattiin ensin biitsille tuhomaan tätä myrkkyä ja biitsiltä siirryttiin yhteen rannan kuppiloista. Ihan ok baari, mutta ei mitään erikoista, eikä oikeastaan koko iltana tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Lauantaina suuntailimme kohti paikallista Habaneras-kauppakeskusta. Mulla oli tarkotuksena ostaa pari nappipaitaa töitä varten ettei tarvi pestä pyykkiä ihan jatkuvasti. Saaliina oli kaksi kauluspaitaa 21 eurolla. Ihan ok hinta, vaikkei näiden paitojen laatu ehkä päätä huimaa. Samalla reisulla käytiin Carrefourissa ruokaostoksilla. Tämä reisu johti taas yhteen ihmettelemisen aiheeseen. Ostin valmispitsaa, jonka mukana tulee pieni kastikepussi. En ole koskaan kuullut, että pitsan päälle pitäis laittaa mitään soosia, mutta kyllä se ihan hyvältä maistui. Mitähän italialaiset tästä ideasta tuumaisivat... Niin ja samalla reisulla ostin yhden Paulo Coelhon kirjan espanjankielisenä versiona. Pari viikkoa sitten luin Portobellon Noidan englanninkielisenä ja ko. kirjaa voin suositella kaikille. Oli aika mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu ja aika viihdyttävää luettavaa. Lauantai-iltana mulla oli tärkeä tehtävä tiedustella paikallisia kuppiloita, koska Maija on ilmeisesti ensi viikonloppuna tulossa tutustumaan kaupunkiin. Yhtään ei tietenkään tehnyt mieli baariin, mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Tällä kertaa päätin vaihtaa aluetta ja menin erääseen keskustan rokkibaariin. Ehdin istahtaa tuolille ja tilata oluen, kun kuulin oudon tutun oloista kieltä aivan vierestä. Samaisessa kuppilassa oli neljän huittislaisneidon ryhmittymä. Neidit ovat myöskin täällä työharjoittelussa jossain kiinteistövälityshommissa. Melkoinen satakuntalainen invaasio siis tässä kirkonkylässä.


Eipä kai minulla muuta. Taidan suunnata biitsille, kun on taas aika lämmintä...


Ainiin... Varasin lennon tukholmaan 27.8. ja sieltä suuntaan laivalla Helsinkiin saman päivän iltana. Ilkka, Jari ja Osku ovat ilmeisesti tulossa mua vastaan ja jos joku muu haluaa mukaan niin ilmoittautumiset mulle ASAP! Yksi hytti on jo täynnä, mutta jos porukkaa ilmaantuu lisää niin eiköhän toinenkin hytti järjesty.